torstai 7. joulukuuta 2006

Rasismia vaiko ei

Tällaiset kirjoitukset kuuluu aina aloittaa kertomalla että kirjoittaja ei ole rasisti. Mene tässä vielä astetta pidemmälle ja kerron että tämän kirjoittaja on ollut mukana esim antirasismi toiminnassa, on kasvissyöjä, eläinrakas, muutenkin mukava, suosii luomua ja vielä lisäksi on poliittiselta kannaltaan edelleen vasemmistolaisvihreä.
Jutun kirjoittaja kannattaa ja pyrkii omalla toiminnallaa toteuttamaan hyveitä suvaitsevaisuudesta kaikkien elollisten tasapuoliseen kunnioittamiseen sekä suorastaan vihaa syrjintää. Jutun kirjoittajalla on lisäksi ystäviä sekä kolleegoita
jokaiselta mantereelta, rodusta, uskonnosta(yleisimmät) sekä seksuaalisesta suuntauksesta (yleisimmät)


Ensimmäinen kysymys, Miksi tällaisen jutun kirjoittaminen pitää aloittaa tuolla etutekstillä?
Vastaus: Jotta juttua kriittisesti lukevat vaivautuisivat lukemaan ensimmäistä lausetta pidemmälle ennen kun huutavat esim rasistia.

Syy jutun kirjoittamiseen tuli Dagboek blogista ja hesarin toimittajanReetta Rädyn blogista ja sen kirvoittamista kommenteista
Mikä näissä molemmissa jutuissa minua niin kovasti sitten häiritsi on se fakta että niin kummassakin kirjoituksessa tai sen kommenteissa puhutaan rasismista ymmärtämättä mitä koko sana tarkoittaa sekä ollaan mieltä asioista mutta ei vaivauduta perustelemaan mielipidettä milläänlailla. Valitettavasti tämä koskee enimmäkseen sitä puolta keskustelijoista jotka mainostavat itseään suvaitsevaisina.

Joskus tosin tuntuu että tämä on tarkoituskin sillä esim tuossa hesarin blogin kommenteissa olevat kysymykset eivät ole helppoja vastata vaan niihin vastaaminen mahdollisesti tekisi rasismi sanan huutajasta automaattisesti väittelyn häviäjän (sikäli kun rasistiksi vastapuolen haukkuminen ei sitä olisi jo tehnyt aivan kuten natsi/hitlerkortinkin käyttö

On toki totta että vastaavaa tapahtuu jatkuvasti mutta näinkin tärkeässä asiassa kun ulkomaalaipolitiikka olisi ensiarvoisen tärkeää että sensuuri ja kaunistelu lopetettaisiin ja siirryttäisiin mahdollisien ongelmien peittelemisestä niiden ratkaisemiseen.
Jos esim tutkimukset osoittavat että jostain tietystä maasta (sanotaan nyt vaikka Norjasta) tulevilla maahanmuuttajilla on enemmän ongelmia integroitumisessa ja he tekevät keskimääräistä huomattavasti enemmän rikoksia ei ongelmat ratkea sillä että otetaan Norjasta entistä enemmän ihmisiä vuosaareen asumaan. Päin vastoin, näin tekemällä ongelmat ja samalla myös rasismi vain pahenee.
Sensijaan jos ongelmaa lähdetään ratkaisemaan paremmalla integraatio ohjelmalla (pakollinen kielikurssi, tavat ja lainsäädäntö kurssi, työllistäminen)
sekä mahdollisesti jopa sillä että Suomi ei enää ota suuria määriä maahanmuuttajia Norjasta vaan yrittää auttaa näitä ihmisiä enemmänkin kehitysavun/pakolaisleirien kautta voidaan ongelmia tehokkaasti ehkäistä.

En tiedä, joskus tai noh itseasiassa aika usein tuntuu että joillekkin pakolais ja maahanmuuttajapolitiikka ovat uskon asioita ja kaikki jotka kehtaavat kyseenalaistaa ko mielipiteen järkevyyden tai mitenkään kritisoida sitä ovat auttamattomasti ns vatipäärasisteja. Tulee vähän mieleen uhmaikäiset lapset jotka äidin komentaessa nukkumaan laittavat kädet korville ja alkavat laulamaan sillä jos ei korva kuule ei sitä silloin täydy tunnustaa/tehdä.

Totuus on kuitenkin toisenlainen ja tämä monikulttuuriuskovaisporukka tekee lähinnä hallaa asioille joita he äänekkäästi kannattavat sillä vaikka kuinka suljettaisiin silmät ja toisteltaisiin mantroja ongelmat eivät vain tuppaa sillä poistumaan vaan päinvastoin jatkavat kasvua. Sensijaan niiden tunnustaminen ja asioiden toimivuuden tarkastelu olisi taatusti hyväksi niin kantaväestölle kuin maahanmuuttajillekkin sillä mikään ei kasvata epäluuloa ja närää niin paljon kun totuuksien peittely, aiheettomat rasisti syytökset (hyvä esimerkki sekä hs keskusteluissa sekä toinen tuolla Tuulin blogissa jossa joku nimesi rasismiksi sen että hänen tummaihoista kaveria oltiin kehoitettu poistumaan asemalta hänen oltuaan siellä tunnin, lienee turha mainita että allekirjoittanut kun oli nuorempi ja harrasti kaupungilla notkumista niin tätä tapahtui usein eikä kenellekkään tullut mieleen syyttää vartijaa rasistiksi,...hmm ehkä ko kommentti oli ironiaa) ja hyssyttely.


Mitä rasismi sitten on ja mitä se ei ole.
Rasismi on ihmiseen kohdisttua syrjintää hänen uskontonsa, syntyperäsnsä tai ihonvärin perusteella.
Vastaavasti rasismia ei ole se että henkilö kannattaa vaikkapa tiukennuksia pakolaispolitiikkaan tai on esimerkiksi sitä mieltä että on järkevämpää auttaa hädänalaisia mahdollisimman lähellä heidän kotiseutuaan mielummin kuin lennättää heitä täysin vieraaseen kulttuuriin.


Vielä muutama lause itse rasismi sanasta
Toisin kuin äärioikeistolaisuus (josta kirjoitin aiemmin) rasismi sanan merkitystä ei koskaan ole tapana muokata uudestaan vaikka se kovin houkuttelevaa olisikin ja aivan kuten äärioikeistolaisuus sanan turha käyttö myös rasismi sanan käyttö yhteydessä jossa sen ainoa tarkoitus on mollata vastapuolta osoittaa sen käyttäjältä lähinnä ymmärryksenpuutetta.


Edit: tuo Hesarin kirjoitus näyttää keräävän postauksia aika vauhdilla ja kyllähän sillä nyt jokunen yleistys jo löytyy mutta rasismia joka saa ihmisten mielet järkkymään...huokaisee. Jokatapauksessa tuosta on nyt tulossa ilmeisen suosittu keskustelu joten ehkäpä sinne vielä se oikeasti rasistinenkin kommentti jossain vaiheessa ilmestyy (ei kyllä pitäisi olla mahdollista koska kommentit ovat esimoderoituja)

Edit2: Päivän hyvä asia on...rumpujen pärinää.....kaurapuuro raejuustolla. Ihan siis lautasellinen kuumaa kaurapuuroa jossa vähän suolaa ja siihen sekoitetaan 100g raejuustoa. On niin hyvää aamuruokaa ettei sanotuksi saa.

8 kommenttia:

Johannes Knektman kirjoitti...

Kun nyt haluat tarttua sanojen merkityksiin niin tarkalleen ottaen minä en dagboekin kommentissa - mikäli viestini otetaan sanatarkasti - väittänyt tuota poistamista rasismiksi tosin puhuin siinä aiemmin rasistisista ihmisistä ja rasistisesta huutelusta, joten on ymmärrettävää että tulkitset lauseitani... (Lainaus kommentistani:"viime kerralla kun hän odotteli vajaan tunnin steissillä minua oli poliisi kysynyt papereita ja vartija käskenyt lähteä muualle lorvimaan. Notta sellainen on Suomen maa..."


Tarkalleen ottaen kaveriani pyydettiin poistumaan kahvikuppinsa ääreltä ravintolasta, jonne hän oli siirtynyt kun poliisi oli käskenyt poistumaan asemalaiturilta. On tosin totta, että ko. ravintolassa lorvii mustia kavereita päivät pitkät, mutta niin kauan kuin he ovat asiakkaita - eli ostavat jotain - ja eivät aiheuta järjestyshäiriöitä ei kenelläkään pitäisi olla nokan koputtamista siihen. (Tosin tämä kahviloista yms. poistaminen on ongelma myöskin teini-ikäisten kohdalla, heihin suhtaudutaan suurella varauksella vaikka he käyttäisivätkin rahaa istuskellessaan)

Ja minä olen/olin kuulemma pelottavan näköinen mies - näytän kaiketi lähinnä prätkäjengiläiseltä - eikä minua ole sitten teini-iän pyydetty poistumaan steissiltä vaikka olen siellä lorvinut hyvinkin pitkiä aikoja, ja vanhoihin pahoihin aikoihin minä olin juuri sitä porukkaa joka olisi kaikkien turvallisuuden nimissä pitänyt poistaa paikalta.

Mutta se, että kaverini saa kuulla jatkuvia huutoja ihonväristään ja ettei hän pääse ravintolaan koska joku "Somali oli aiemmin riehunut siellä" (Tuolla logiikalla ketään suomalaista ei pitäisi päästää ravintolaan) jne. on sitä arkipäivän rasisimia.

Tosin onhan sitten näitä maahanmuuttajia (ja suomalaisiakin) jotka vetoavat joka käänteessä rasisimiin - tunnen heitäkin - enkä sitä hyväksy ja olen asiasta heille sanonutkin. Tuo käytös, että aina vedotaan rsismiin kun ei saada omaa tahtoa läpi on lapsellista ja vain aiheuttaa ylimääräistä kränää.

Olen yhä edelleen sitä mieltä että maassa maan tavalla, mutta jos ihminen on tämän yhteiskunnan jäsen, oli sitten tuottava tai ei, mielummin tietenkin tuottava, ja noudattaa suomen lakeja ei ketään pitäisi kiinnosta hänen etninen taustansa sen enempää postiiivisessa kuin negatiivisessakaan mielessä.

Asia ei, kuten tekstistäsi käy ilmi, ole mitenkään yksinkertainen ja stereotypioiden sijaan tulisi poliisin ja vartijoidenkin kohdella kaikkia yksilöinä, mikä lienee utopistinen ajatus...

Muuten, minä olen nuoruudessani kokenut paljon pahempia ennakkoluuloja (ja väkivaltaakin) poliisin taholta kuin tummaihoinen ystäväni, joten siinä mielessä ainakin poliisi on hivenen parantanut tapojaan.

Johannes Knektman kirjoitti...

Jaa niin, vielä sellainen huomio, että minä pidän tuota kaikkien teinien niputtamista samaan nippuun, paremman sanan puutteessa, ikärasistisena.

Kissanpoikia kirjoitti...

Sanat ovat ainoita joilla me täällä kommunikoimme joten mielestäni on hyvin olennaista miten eri termejä vähänkin "tärkeämmässä" keskustelussa käytetään ja mitä niiden käytöllä mahdollisesti halutaan saavuttaa. Kuitenkaan en ole kielitieteilija (ei varmaan kirjoituksistani osaisi arvata, jumprahuiti nämähän ovat sekavampia kun humalaisen kirahvin kirjoittamina) joten tässä asiassa minua kiinnosti ennenkaikkea vastapuolen kaikkinaisten perustelujen puute ja heidän kritiikittömyytensä omaa mielipidettä (joka lähentelee minun mielestäni jopa uskontoa) kohtaan.
Jokatapauksessa kiva että viitsit tarkentaa tekstiäsi.

Lukisin mitä mieluiten myös muiden henkilöiden perusteluita ajatuksilleen ja väitteilleen muuta kuten kirjoituksessani kritisoinkin tämä on ilmeisesti liian paljon pyydetty.

सारी kirjoitti...

Minusta on vähän tympeää, että määrittelet rasismin alentuvasti ja kaiken lisäksi aloitat postisi jonkinlaisella " en ole rasisti" julistuksella. En ole hanakka etsimään rasismia, mutta ei siitä pääse mihinkään, että suomalaisten asenteissa on parantamisen varaa.

Aina löytyy se vihainen suomalaisten oikeuksien puolesta taistelija joka yhteyteen, jossa inahdetaankin jotain syrjinnästä ja heti ollaan myös määrittelemässä rasismista puhujia sinisilmäisiksi monikulttuurisuusfanaatikoiksi.

Muuan espanjalainen Maria kirjoittaa blogia, jossa kertoi mm. kurjasta kohtelusta, jota ei voi tulkita muuksi kuin rasismiksi (joka ei ole kivaa ja huisaa, olipa kuinka kevyttä hyvänsä).
Jo oli senkin blogin kommenteissa heti joku älypää väittämässä, että Maria on feikki ja että idiootteja ne jotka moista uskoo.

Minusta se on todella ikävää.

http://ulkomaalainensuomessa.blogspot.com/

सारी kirjoitti...

Minulla muuten ei ole kovin erivärisiä ystäviä eikä edes kovin monesta uskontokunnasta.

Ottaa päähän, kun en voi siten todistella olevani todella antirasistinen!

Hohhoi.

Sori, en vain pidä siitä, että joku todistelee avoimuuttaan ja suvaitsevuuttaan monivärisillä tuttavillaan.Siitä tulee helposti oxymoron; en ole rasisti, kun mulla on neekeri ystävänä.

Johannes Knektman kirjoitti...

Kissanpoikia: Minäkään en ole lingvisti (Vaikka olenkin joskus opiskellut ainetta joka nykyisin tunnetaan kieliteknologiana, haihatteleva (sivu)aineenvaihtaja kun olen). Rasismi sana on toki hyvin täynnä arvolatauksia, mutta sitä täytyy voida käyttää sellaisissakin tilanteissa jossa kyse on "vain" ennakkoluulojen värittämästä arkipäivän tapahtumasta, eli "arkipäivän rasismista".

Sari: "Sori, en vain pidä siitä, että joku todistelee avoimuuttaan ja suvaitsevuuttaan monivärisillä tuttavillaan.Siitä tulee helposti oxymoron; en ole rasisti, kun mulla on neekeri ystävänä."

Jep, eriväriset ja -uskontoiset ystävät saattavat jopa vahvistaa rasistisuutta ihmisessä: "mun kaverit on poikkeuksia mutta muut neekerit..." Ja samalla siitä ystävästä saa juuri tuon kasvot pelastavan enkelin: "Emmä rasistinen ole ku mulla on musta ystävä...". Sama efekti on huomattavissa nyöskin suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen ja lähes käikkeen erilaisuuteen.

Minulla nyt sattuu olemaan ystäviä joista osa on erivärisiä ja -uskontoisia mutta se johtuu ainoastaan siitä että olen asunut Ruotsissa, Englannissa ja Suomessakin maahanmuuttajien asuttamilla alueilla, lähinnä koska niillä alueilla on halvat vuokrat. Minä kun olen vaurastunut vasta viimeisen viiden vuoden aikana niin että olen voinut muuttaa keskiluokkaiselle alueelle. Ja yllätyksekseni olen huomannut että suhteellisen hyvin koulutetussa väestössä on enemmän erittäin suuria ennakkoluuloja vähemmistöjä kohtaan kuin olin kuvitellut.

Theokritos oli väärässä sanoessaan että "Opinnot ovat miehen kunnia, elämän lohdutus ja lääke kaikkea pahaa vastaan.", vaikuttaa siltä että oppimaton ihminen pysyy oppimattomana vaikka hän kuinka imisi itseensä tietoa, hän opiskeltuaan osaa - kuten minä - lainata muiden ajatuksia joilla todistelee omien ennakkoluulojensa paikkansapitävyyttä.

Mutta jälleen huomaan eksyväni aiheesta... mitä minun pitikään sanoa? Niin, kuten joku viisas sanoi: Rasismi on vain tietämättömyyttä. Sikäli se että jollakulla, vaikka rasistisellakin ihmisellä, on erilaisen taustan omaavia ystäviä ja kavereita on varmasti hyväksi, silloin väkisinkin joutuu tutustumaan toisiin kulttuureihin ja jos viitsii pitää aivonsa ja silmänsä avoimina huomaa ettemme me loppuen lopuksi niin erilaisia olekaan oli kulttuuriperimä mikä tahansa. Klišee, mutta niinhän totuudet tuppaavat aina olemaan.

Kissanpoikia kirjoitti...

Sari, Kuten ehkä huomasit aloitin kirjoituksen lauseella: Tällaiset kirjoitukset kuuluu. Kyse ei siis ollut siitä että tämä olisi minusta mitenkään järkevä tapa vaan yksinkertaisesti siitä että jos ja kun kirjoitus käsitteli aiheettomia rasismi syytöksiä ja sitä kuinka helposti monikulttuuriuskovaisporukka
ihmiset rasistiksi leimaa (katso hs keskustelu) vaikka tähän ei olisi mitään aihetta. Kuten ei kukaan muukaan ns normaali ihminen minäkään en halua leimautua rasistiksi. Vielä sitäkin tärkeämpänä pidän monikulttuuriuskovais porukan herättelyä/ravistelua ja uskallan väittää että tuo alkukirjoitus humoristisuudestaan huolimatta (esim olen muutenkin mukava mies ei ehkä liity aiheeseen :) saa ehkä muutaman rasisti syytöksien liukuhihnalta latelijan a lukemaan ehkä jutun loppuun b ehkä jopa harkitsemaan jotain asiaa uudestaan.

En ole missäänvaiheessa kieltänyt etteikö suomessa kuten myös hollannissa olisi rasismia, siis ihan oikeaa sellaista vaan se mitä kritisoin oli rasismi syytökset tilanteessa joissa niihin ei ole minkäännäköistä aihetta vaan syytöksillä ei ole muuta tarkoitusta kun vastapuolen mustamaalaaminen tilanteessa jossa omia mielipiteitä ei kyetä/viitsitä millään tavalla perustelemaan.

Rohkenin jopa väittää että tällaiset turhat syytökset ja kritiikittömyys kuten myös sen seurauksena epäonnistuminen esim maahanmuuttajien integroitumisessa
(johon vaikuttaa tietysti useampi syy) ovat omiaan lisäämään niin ongelmia kuin oikeaa rasismiakin.

Se kenellä on minkäkin värisiä tai maalaisia kavereita ei siis todellakaan ollut olennaista.

Mitä tulee tuohon Marian blogiin niin niin kirjoituksien tapahtumat ovat rasismia (selailin sitä vain nopeasti joten erehtymisen mahdollisuus suotakoon)ja kuten sanoin, suomessa (kuten lähes kaikkialla) esiintyy aivan varmasti
oikeaakin rasismia. Itseäni toistaen asia ei kuitenkaan korjaannu sillä että syytetään kaikkia ihmisiä jotka julkeavat olla esim pakolaispolitiikasta eri mieltä rasistiksi.

Se että onko tuon blogin kirjoittaja kuka väittää olevansa onkin sitten toinen juttu.





Johannes,
Ennakkoluulot ovat ennakkoluuloja.
Joskus ne ovat aiheellisia joskus aiheettomia mutta rasismia ne eivät itsessään vielä ole vaan vasta teot ratkaisevat. Toisaalta on olemassa myös ns järki-ennakkoluuloja tarkoittaen sitä että jos esimerkissäni käyttämät Norjalaiset (sori norjalaiset jouduitte nyt vain esimerkiksi kun en neutraalimpaakaan paikkaaa keksinyt)tekevät keskimäärin enemmän rikoksia tai sopeutuvat keskimäärin huomattavasti huonommin suomeen kuin vaikka Islantilaiset, pitää ennakkoluulo jonka mukaan Norjalaiset tekevät enemmän rikoksia paikkaansa ja asialle pitänee silloin tehdä jotakin. Kuitenkin rasismiksi tämä muuttuu vasta siinä vaiheessa jos kohtelemme Norjalaisia yksilöinä huonosti/syrjivästi.

Consultant kirjoitti...

Tuo raejuusto + kaurapuuro on muuten loistavaa. Sekoita joukkoon vielä banaania niin ai että ... :)