perjantai 24. marraskuuta 2006

Lisää muista bloggaajista

Oli sitten tuttuja muutamien henkilöiden kuvissa, suomalaisia hollannissa asuvia siis.
Muutoin tutkimukseni sitten vahvistikin eilistä käsitystä siitä että kansallisuus ei ole kovin yhdistävä tekijä, tai ehkä jos mä olisin kotiäiti . Yksi täällä aiemmin asunut kaveri (terveisiä suomeen vaan) puhui kerran paljon siitä miksi hän ei itse useimmiten osallistu paikallisiin suomi rientoihin, ei sikäli etteikö siellä voisi olla mukaviakin ihmisiä mutta suurin osa aktiiveista tuntuu useimmiten olevan paikallisen tässä tapauksessa siis hollantilaisen miehen kanssa naimisiin menneitä suomalaisia kotirouvia. Ihan ymmärrettävää sinäänsä, heillä on eniten aikaa ja vähiten kontakteja vrt niihin ketkä ovat tuleet tänne puhtaasti töihin tai opiskelemaan. Oikeastaan täällä asuvat suomalaiset voisi karkeasti jaoitella hmm vaikka 5-ryhmään.

1-kotirouvat (aktiivisimpia sosiaalisissa suomi riennoissa)
2-vaihtoopiskelijat + diemenin porukka (eroavat tavallisista vaihtareista siten että ovat täällä monta 6kk jaksoa ja useammin myös jäävät tänne valmistuttuaan.)
3.Työkomennuksella olevat (usein esim jostain metsäyhtiöistä) (usein yhtä paljon yhteistä kuin kotirouvien kanssa)
4.Pilvenpolttajat (siis tyypit ketkä tulevat hollantiin vain ja ainoastaan polttamaan heinää, ei siis koske ihmisiä ketkä tulevat muusta syystä ja polttavat satunnaisesti heinää:) + muut hei lähetään damiin siistii jengi + ns talonvaltaaja jengi. (usein 20-25v)
5. Tänne pysyvämmin opiskelamaan tai töihin tulleet. (Näitä tunnen eniten)

Oliko tällä jaoittelulla jokin merkityskin, hmm ei kait, kunhan tuli mietiskeltyä.

Edit: unohdin lastenhoitajat, johtuu ehkä siitä että en ole tavannut ainoatakaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

en oikein usko havaintojesi tarkkuuteen. olen nimittäin melkoisen varma siitä että suurin osa hollannin suomalaisista on hollantilaisen kanssa naimisissa olevia tai seurustelevia työssäkäyviä naisia. kotirouvuuteen ei nykyään juuri kenelläkään enää ole varaa!

erasmus

Kissanpoikia kirjoitti...

Lista ei ollut missään järjestyksessä eli en siis tarkoittanut että suurinosa täällä asuvista suomalaisista olisi kotirouvia. Sensijaan noissa "suomi-seuroissa" aktiivisimpia tuntuvat olevan em henkilöt. Kotirouvia on kyllä paljon sillä työssäkäyvien naisten osuus kaikista työikäisistä naisista on Hollannissa euroopan alhaisimpia. Huomattavasti alhaisempi kuin esim Saksassa saatikka pohjoismaissa.
Palkat ovat kait sitten kumminkin sen verran paremmat ja erityisesti elinkustannukset alhaisemmat että kotirouvuuteen on täällä varaa.

Anonyymi kirjoitti...

hollannikkaissa ei juuri kotirouvia nay, tieda sitten miksi. yksi kavi kerran, tosin hankin on nyt toissa. nuorta tai nuorehkoa vakea, eni,,akseen naisia, mutta miehiakin kylla. oletko kaynyt koskaan moikkaamassa? saattaisit yllattya ;)

Kissanpoikia kirjoitti...

Hmm, saattaa olla että havaintoni on ollut sitten osittain virhellinen ainakin hollannikkaiden osalta.
rehellisesti myönnettynä en ole heistä/teistä ennen viimeviikkoa kuullutkaan vaikka täällä on tullut jo jokunen vuosi asuttua.