torstai 30. marraskuuta 2006

Väsymyksestä, luonteenpiirteistä ja juustosta

Nyt se pieni syysväsymys sitten tuli. Ei tosin mitenkään samassa mittakaavassa kuin mitä suomessa jossa lokakuun ja joulun välisenä aikana sitä on niin synkkä olo että loskainen ilmakin on siihen oloon nähden aurinkoinen. Jokatapauksessa nyt väsyttää ja haluttaisi vain nukkua. Arvatkaa vain onko moiseen ylellisyyteen nyt aikaa. Kaikkia asioita on jo siirretty niin paljon eteenpäin että pakko tarttua härkää sarvista ja toimia vaikka ei yhtään jaksaisikaan.


Päivän kappaleen ja ruokaohjeen sijasta tänään on vuorossa lista muutamista piirteistä joista ihmisillä pidän.
1.Empaattisuus - Aivan todella viehättävä luonteenpiirre nykyaikana jolloin ihmisten itsekkyys on usein sellaista tasoa että ei usko sitä todeksi.
2. Älykkyys - Erityisesti sosiaalinen älykkyys. Lähinnä sellainen perusäly joka vaaditaan esim minun kanssa keskestelemiseen tai asioista väittelemiseen sekä tietyn huumorin ymmärtämiseen.
3.Rehellisyys/luotettavuus - Ei vaatine selitystä mutta mutta jokatapauksessa harvinaistuvaa laatua tuntuu nämäkin piirteet nykyisin olevan.


Mitenkä tämä kaikki sitten liittyy juustoon, no tuota, ei oikeastaan mitenkään muutoin kuin siten että huomaan joko kansallisuudestani tai sitten vain muutoin luonteestani johtuen että on aina paljon helpompaa kirjottaa siitä mikä on huonosti tai kritisoida jotain kuin kertoa elämän hyvistä asioista. Jos olisi syvästi masentunut yms niin tämä olisi tietysti "hyväksyttävää" mutta jotenkin hölmöä jos elämässä menee kaikki ainakin suhteellisen hyvin. No jokatapauksessa olen tämän huomion seurauksena päättänyt että tästä päivästä lähtien alan kertomaan ainakin yhdestä hyvästä asiasta, tapahtumasta tai tuotteesta päivässä. Kuten tarkkänäköisimmät ehkä jo arvasivatkin tämän päivän hyvä asia on siis juusto ja ei mikä tahansa suomalainen edam vaan oikeasti hyvä hollantilainen pitkäänkypsytetty ja siten maukas juusto. Paras ko tuote on hakea juustokaupasta mutta siinä on toki suuri vaara että ostaa myös 10 muuta hyvää juustoa kuten sitäkin yhtä joka oli niin pehmeää ja tuoretta että se oli kuin voisulaa. Jos juustokauppaan ei siis astu vaan haluaa tavallisesta marketista juustoa ostaa suosittelen voimakkaan kypsytetyn juuston ystäville old amsterdam tuotetta. Sitä johonkin vastapaistetun sämpylän väliin kurkun kera ja juomaksi hyvää kahvia niin aamu on jo lähes täydellinen. Mukaan kun ottaa vielä activia mansikkajugurtin (se vihreä paketti) tai tietysti jos vatsanympärys sallii niin almhofin (ei sitä ehkä noin kirjoiteta) 0.5litran kermajugurtin niin hiphei aamu on niin hyvä että laulattaa.
Hmm tämän ei nyt pitänyt olla kyllä ruokaohje vaikka siltä nyt sitten näyttääkin. Täytyisi varmaan syödä jotain...katsoo peiliin...ehkäpä juon siis vettä.

Ei kommentteja: